Olen ollut lievästi ylipainoinen keski-ikäisenä. Paino ei minulle sinänsä ollut se juttu, vaan hyvinvointi. Edellisessä työssä kärsin työuupumuksesta ja masennuin. En jaksanut pitää itsestäni huolta ja sain koko joukon autoimmuunisairauksia: verenpainetaudin, kilpiraihasen vajaatoiminnan, autoimmuunidiabeteksen, hyperkolesterolemian ja uniapnean.
Jaksamattomuuteni johti tilanteisiin, jolloin kaiken piti muuttua. Piti ottaa vastuu ajatuksistani, tunteistani ja tekemisistäni. Henkisen hyvinvoinnin sain nousuun rentoutuksilla ja meditaatiolla.
Kaikesta huolimatta diabetekseni kuitenkin paheni ja pian tablettihoito ei enää riittäisi. Toki ne ylimääräiset kilotkin häiritsivät. Vuoden 2021 lopulla näin mainoksen 8 viikon Startista, eikä osallistumista tarvinnut edes miettiä. Jouluruoat ja -suklaat vielä maistuivat, mutta 7.1. luin ohjeet, menin kauppaan, ostin ohjeiden mukaiset ostokset ja aloin syödä oikein.
Ensimmäisellä viikolla nälkä kurni. Huomasin sen, mutta totesin, että en kuole nälkään, joten siihen ei ole pakko reagoida. Ensimmäisellä viikolla painoni pitosi 3kg. Seuraavalla viikolla edessä oli valtava energiapuuska, ja painoni vain putosi. Ja putoaa edelleen vielä tätä kirjoittaessa. Nyt olen jo normaalissa painoindeksissä, mutta vielä saa hiukan mennä.
Kumpa olisin tiennyt
Yhtään ruokaa en ole valmistanut ohjereseptien mukaan, mutta vähähiilihydraattinen ruokavalio on helppo ja todella sopiva. Viikottaiset ohjeet ovat tsempanneet ja muistuttaneet, miten on hyvä syödä ja miksi. Ohjelman kokonaisvaltaisuus ilahduttaa. Ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Esimerkiksi uniosio on kannustanut huolehtimaan hyvästä ja riittävästä unesta.
8 viikon Startti on vaikuttanut kokemukseeni omasta elämänhallinnasta, mutta sallivasti. Valmennus on parantanut terveyttäni selvästi, verensokeri ei voisi olla parempi ja jaksaminen on hyvällä tasolla.
Minulle valmennuksessa on ollut parasta aluksi ostoslista auttamaan hyviä valintoja, asiantuntijoiden mukavat luennot sekä oma-aikaisuus. Saan katsoa ohjeita ja tietopläjäyksiä omalla aikataululla silloin kun sopii.
Kumpa vain olisin aiemmin tiennyt, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on näin helppoa. Ohjelma on saanut aikaan pätevyyden tunnetta omasta itsestäni huolehtimisessa ja itseni johtamisessa.
– Minna
Tässä juttusarjassa 8 viikon Startin käyneet kertovat kokemuksiaan valmennuksen loppupuolella.