Joulun alla moni raapii päätään joululahjaideoiden kanssa, mitä antaa joululahjaksi läheisille. Jouluun kuuluu kiinteästi antamisen ilo ja lähimmäisten ilahduttaminen. Kokosimme tähän artikkeliin erilaisia joululahjaideoita. Lahjan arvoa ei mitata rahassa – merkityksellistä on kaunis ajatus. Itsetehdyt lahjat ovat monesti edullisia tai jopa ilmaisia. Tärkeintä on miettiä, mikä lahjansaajaa ilahduttaisi aidosti. Listasimme vinkkejä itsetehtyihin, aineettomiin ja ilmaisiin lahjoihin sekä muutamia perinteisiä lahjaideoita.
Itsetehdyt lahjat
Itsetehdyt lahjat on erityisen arvokkaita, koska niihin on lahjanantaja käyttänyt aikaa ja monesti tehdessä ajatellut lahjansaajaa.
1. Itse tehty leivonnainen
Helppoja ja monen mieleen ovat esimerkiksi joululeipä, kakku tai suklaa.
Reseptin leipään voit napata vaikka täältä.
Tässä ohje hyvään joulusuklaaseen.
JOULUINEN RAAKASUKLAA
- 45 g raakakaakaojauhetta
- 45 g kaakaovoita
- 5 g auringonkukka- tai soijalesitiinijauhetta
- 30–60 g erytritolia (riippuu kuinka makean haluaa)
- Pieni pala tuoretta inkivääriä (3–5g)
- ½ tl kanelia
- ¼ tl kardemummaa
- Ripaus pomeranssinkuorta
- Suolaa ripaus
Sulata kaakaovoi ja lesitiini vesihauteessa samalla kevyesti sekoittaen. Lisää sulaan rasvaan kaakaojauhe. Kun jauhe on kokonaan sekoittunut, lisää erytritoli ja ripaus suolaa. Raasta inkivääri hienoksi ja lisää seokseen. Lisää viimeisenä muut mausteet. Sekoita vielä kaikki ainekset hyvin. Jaa sula massa 10 pieneen paperiseen konvehtivuokaan tai esim. jäapalamuottiin. Laita vielä suklaa muutamaksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.
2. Itse neulottu pipo, lapaset tai sukat
Ne kirjaimellisesti lämmittävät lahjansaajaa pitkin talvea ja niille on aina tarvetta.
3. Valmista illallinen
Anna lahjakortti itse tehtyyn illalliseen, jonka valmistat itse alusta loppuun. Vielä erityisemmän teet illallisesta, jos valmistat hänen lempiruokaansa.
4. Tee itse kuorintavoidetta, tai jotain muuta kauneudenhoitotuotetta
Itsetehtäviin kauneudenhoitotuotteisiin löytyy paljon vinkkejä netistä.
Sitruuna-kookos kuorinta on ihanan raikas ja luonnollinen kuorintavoide. Sitruunankuori sisältää antioksidantteja ja sillä on antiseptisiä ominaisuuksia. Se auttaa ehkäisemään ihon ennenaikaista vanhenemista ja epämiellyttäviä läiskiä iholla. Se myös kirkastaa ihoa.
SITRUUNA-KOOKOS KUORINTA
Tarvitset:
1 sitruunan kuoren raastettuna
2 rkl kookoshiutaleita
6 rkl hunajaa
Anna sitruunankuoren kuivua, raasta ja sekoita yhteen kookoshiutaleiden ja hunajan kanssa. Sekoita hyvin. Säilö tiiviiseen purkkiin.
Aineettomat lahjat
Tavaraa monesti ihmisillä on nurkat täynnä, siksi aineettomat lahjat ovat hyvä tapa muistaa lähimmäistä.
1. Lahjakortti lempiravintolaan, hierontaan tai kauneushoitolaan
Jos tiedät mistä lahjan saaja pitää, on varma valinta ostaa lahjakortti suosikkipalveluntarjoajalle.
2. Liput teatteriin tai konserttiin
Lahjan ilo tulee koettua kahdesti – annettaessa ja itse esityksessä.
3. Lahjakortti äänikirjapalveluun
Yhdellä lahjakortilla pääsy satoihin kirjoihin lukutoukalle. Kirjoja on mukava kuunnella lenkillä tai vaikka siivoillessa.
Ilmaiset lahjat
Ilmaiset lahjat voivat hyvin olla palveluksia tai yhteistä aikaa. Askartele kaunis kortti mihin kirjoitat lahjan.
1. Lahjakortti johonkin arkea helpottavaan puuhaan
Lupaa käydä kevään tullen pesemässä ikkunat tai tulla haravoimaan piha. Tämä on ihana lahja esimerkiksi isovanhemmille.
2. Lapsenvahtipalvelu
Pienten lasten vanhemmilla on usein aika kortilla, joten lapsenvahtipalvelu on tervetullut lahja.
3. Hartia- tai jalkahierontaa
Tämä on ihana lahja vaikka kumppanille. Samalla tulee läheisyyttä parisuhteeseen.
Perinteiset lahjat
1. Pyjama
Yöpuku on joululahjojen klassikko, joka lämmittää aina jouluista mieltä ja kehoa.
2. Kirjat
Äänikirjojen aikakaudella on mukava saada välillä myös oikeita kirjoja. Esimerkiksi keittokirjoissa painetut versiot pitävät edelleen hyvin pintansa, koska onhan kuvia niin paljon mukavampi selailla oikeasta kirjasta. 8 viikon terveellisten reseptien kirjat auttavat myös joulun jälkeen paluussa arkeen. Pääset tilaamaan ne verkkokaupastamme.
3. Hemmottelukori
Kokoa koriin ihania hemmottelevia tuotteita kuten hyvää teetä, hyvän tuoksusta kosteusvoidetta ja saippuaa, lämmittäviä mausteita ja kauniita kynttilöitä. Kaikkia sellaisia tuotteita, mitkä kuluvat arjessa ja tuovat iloa.
Lahjoja hankkiessa muista, että ajatus on aina tärkein!
Mukavia tonttuiluhetkiä ja joulunodotusta!