Sen piti olla vain kilojen pudottamista, mutta se ei jäänyt siihen. Se muuttui ihan huomaamatta hyvinvoinniksi.
Jossain 10-15 pudotetun kilon kohdalla Jari Estola tajusi, ettei painolla ole enää mitään merkitystä, vaan pääasia on oma vointi.
Tammikuussa 2021 Jari löysi 8 viikon Startin ja lähti mukaan.
– Eniten yllätti vain oma asenne. Oon tyyppinä vähän sellainen, että kun joku sanoo hyppää, minä hyppään.
– Kun sain ohjeet, ne olivat niin selkeät ja yksinkertaiset. En pohtinut itse yhtään mitään, kun vaan lapioin suuhuni sen mitä käskettiin.
Kerralla maaliin
Jarilla ei ollut taustallaan varsinaisesti kuin yksi painonpudotusyritys, ei jojoilua. Vuosien takainen karppauskokeilu oli lopulta tuonut klassisen korkojen kanssa -ilmiön.
– Kaikki se kura, mitä silloin laitoin suustani alas, toi kyllä kamalan olon, vaikka sillä paino lähtikin. Ennen kuin liityin mukaan Starttiin, luin ettei tämä ole mitään samanlaista karppausta.
Alussa Jari sai kokea monille uuden ruokavalion aloittavalle tutun ilmiön. Hän sai infernaalisen päänsäryn, kuten hän itse tunnettaan kuvailee. Apu ja vinkit löytyivät kuitenkin ryhmästä ja valmennusmateriaaleista ja olo helpotti.
– Se mun sokerikoukku oli siinä. Kun päänsärky hellitti ja tajusin, ettei se kroppa sitä sokeria kaikesta päätellen tarvitsekaan, Jari tiivistää.
Hän itse kokee, että asiat loksahtelivat paikoilleen yksitellen, ilman sen suurempia ongelmia.
– Ensimmäisen kuukauden lauantait menivät vessassa vaa’an lukemia ihmetellessä, että miten tämä voi mennä näin.
– Nesteet lähtivät niin kovalla vauhdilla liikkeelle, että paino putosi tosi paljon ja nopeasti.
Piti sitä itsekin kokeilla
Jarin paino oli tammikuun 2021 alussa 105,8 kiloa. Vyötärön ympärys oli 124 senttimetriä. Nyt paino on 78,8 kiloa ja vyötärön ympärys on 93 senttiä.
– Vaatteet olen heittänyt ne pois sitä mukaan, kun ovat jääneet isoiksi. Mä en ikinä enää noita päälleni laita.
– Ne saavat lähteä kierrätykseen tai enemmän tarvitseville. Vanhaan ei ole mitään paluuta.
Vaikka ohjeet Startissa olivat selvät eikä niiden noudattaminen tuottanut vaikeuksia, soveltamista ohjeiden ohi piti silti kokeilla. Ohjeistuksen neljä ateriaa alkoivat tympiä ja Jari päätti kokeilla pärjätä kolmella.
– Kyllä siinä meni sitten kaikki illat kaappeja kierrellessä ja ruokaa miettiessä, että tulin lopulta siihen tulokseen, että parempi luottaa kun joku on kerran asian miettinyt ja tietää miten tää homma tehdään. Homma sujuu, kun teen mitä käskettiin.
Pelkkää voittoa ei matka senkään jälkeen ole ollut, vaikka mitään Jari ei ole kokenut ylitsepääsemättömäksi.
– Olen sotilas ammatiltani ja pohdin, kun pitää lähteä metsään, että eihän sinne voi mitenkään viedä repullista tonnikalasäilykkeitä.
– Sitten tajusin, ettei mikään kaadu muutamaan päivään tai edes viikkoon. Nesteitä siitä kertyy, kun syö mitä sattuu, mutta ne sitten poistuu seuraavalla viikolla, Jari summaa.
Puolentoista vuoden takaisesta elämästä ei paljon ole jäljellä. Vaatteiden lisäksi on vaihtunut myös ostoskorin sisältö lähes täysin. Kasviksikset ja liha täyttävät ostoskorin ja leivätkin homehtuisivat kaappiin, jos niitä ostaisi.
– Se pakollinen karkkipussi on jäänyt pois, joka tarttui mukaan lähes joka kauppareissulla, useamman kerran viikossa joka tapauksessa.