Tämä 8 viikon startti ei ole niinkään tuntunut painonpudotukselta, vaikka juuri se oli ainoa tavoite juuri sillä hetkellä, kun päätin lähteä mukaan.
Tämä tuntuu nyt ensimmäistä kertaa oikeasti elämäntapamuutokselta, jossa tulen pääsemään johonkin ihannepainoon, mitä en edes ole asettanut ja pysymään siinä.
Ihmeellistä on toki se, että tätä kirjoitettaessa olen pudottanut seitsemässä viikossa 19 kilogrammaa.
Huikean paljon enemmän, kuin osasin odottaa kun lähdin mukaan.
Vielä ehkä ihmeellisempää se oman ajatusmaailman muuttuminen pois kilojen kyttäämisestä yleisen hyvinvoinnin saavuttamiseen.
Tärkein muutostani tukeva asia 8 viikon startissa on ollut sopivaa tahtia tullut oppi.
Sen kautta hyvinvoinnin saavuttamisesta on alkanut tulla rutiini. Jos olen matkalla jotain unohtanut, olen aina voinut käydä tarkistamassa materiaaleista, miten asia oli.
Vertaistukea on ollut mukava lukea fb:stä ja itsekin sinne olen jotain kommentoinut.
Yksi asia, minkä olen tuonut tähänkin tekemiseen mukana on huumori. On jotenkin helpottava tunne, kun elämäntapamuutos ei tunnu suorittamiselta, eikä sille ole takarajaa ja pakonomaista tavoitetta asetettuna.
Nyt osaan nauttia lounasbuffetissa
Aikaa ja energiaa meni uuden ruokavalion opetteluun ja ruoan valmistamiseen.
Mutta kun viikkoja meni eteenpäin, kauppalistan tekemisestä ja ruoan laitosta tuli enemmänkin uusi rutiini, mikä ei sinänsä kauheasti näy perheen dynamiikassa.
Nyt pystyn ja osaan sen enempää miettimättä hankkia raaka-aineet ja valmistaa ruokaa isomman satsin kerrallaan.
Ja parasta on se, että muukin perhe syö samaan ruokaa kanssani, eikä tarvitse kaksia ruokia valmistella.
Yksi iso asia ja oppi, jonka olen saanut liittyy omaan tapaan toimia lounasravintoloissa. Niissä käyminen on ollut osa arkeani jo vuosikausia.
Nyt silmäni kertovat aivoille, mitä on tarjolla ja aivot lajittelee annoksen kivuitta hyviin rasvoihin, proteiineihin ja kuituihin.
Annoskoko pysyy hyvänä ja riittävänä, eikä syönnin jälkeen ole ähkyä tai muuta ikävää oloa.
Sopiva tahti edetä
Tykkään tavasta, miten ja missä tahdissa oppia ja tietoa jaetaan. Aina kerkeää viikon verran sulattelemaan uusia oppeja, samalla, kun edelliset opit syöpyilee selkärankaan. Tykkään myös siitä, että on vähän vaihtoehtoja, miten toimia.
Itse en halua hyökätä yksityiskohtaisiin asioihin, kuten makroravinteisiin liian syvällisesti heti alkuun, koska se vain alkaisi turhauttamaan.
Mutta sellainen ihmeellisyys tässä tapahtui, että kun oli omaksunut uuden tavan syödä, nukkua yms. niin alkoi tässä loppuvaiheessa ne makrotkin kiinnostamaan.
On lopulta mahtava oppia uutta oman kehon toiminnasta ja jotenkin omassa mielessä “hihitellä”, kun lounasravintolassa koostaa buffetpöydästä annosta.
“Tuosta kun vähän nappaan kuituja, niin suolistobakteerit pilkkoo nämä ja nämä tehokkaammin ja sitten tuo rasva tuossa tekee niin ja näin…”.
En tietenkään tarkoita, että uudella tiedolla ja opilla tarvisi kenellekään kehuskella, mutta nyt ymmärrän, miksi minun aiemmin kokeilemani pussikeittodietit ei toimineet.
Tai toimi, paitsi paluu arkeen ei toiminutkaan. Tässähän ei mielestäni palata arkeen, vaan korjataan se entinen arki vain paremmaksi.
Oma kokemukseni on 8 viikon Startista ollut äärimmäisen positiivinen.
Tämä elämäntapamuutos ei ole tuntunut minulle vaikealta, vaan hyvinkin luontevalta.
Tämä matka ei ole ollut mitenkään sillä tavalla elämää kokonaisvaltaisesti hallitseva asia, että sitä olisi tarvinnut koko aikaa miettiä. Uusi rutiini tuli ja tulee edelleen osaksi kaikkea muuta arjen pyörittelyä.
Odotan jo ihan innoissani, kun pystyn taas tekemään täyspainoisemmin minulle tärkeitä asioita painon putoamisen myötä ja muutenkin virkeämpänä ja positiivisempana.
– Heikki