Kävin 8 viikon Startin tammikuun 2022 ryhmässä.
Se, mikä suhtautumisessani painonpudotukseen on muuttunut on se, että nyt koen, että on minulla toivoa.
Aiemmin en tiennyt mikä mättää, kun oli koko ajan kiljuva nälkä ja vaikka miten söin ”oikein”, niin silti painoni vain nousi.
Osittain nälkä oli siksi, etten juonut tarpeeksi, mutta minun pitääkin juoda poikkeuksellisen paljon, koska hikoilen paljon liikkumattakin.
Nyt keskityn noudattamaan ohjeita ja vaihtelemaan eri ruokalajeja, ettei tule tylsistyminen samaan.
Suurin oppi, jonka 8 viikon Startti minulle antoi on ymmärrys ravintoaineiden jakautumisen valkuaiseen, rasvaan ja hiilihydraatteihin, joista viimeistä tarvitsen vain silloin, kun on ylimääräistä rasitusta.
Aiemmin en käytännössä syönyt mitään muuta rasvaa kuin piilorasvaa, joka nähtävästi heikensi tuloksiani. Nyt olen tietoinen rasvasta, jota syön.
Vaatteet eivät enää kiristä
Startin tuomat muutokset näkyvät arjessani siinä, että kaupassakäynti vie eri hyllyille kuin ennen.
Refluksitauti ja siihen liittyvät oireeni loppuivat heti valmennuksen ensimmäisenä päivänä.
Sitä ennen vedin päivisin useita närästyslääkkeitä. Se on loppu nyt jo se loppui laakista.
Viikon kuusi nurkilla oireita palasi jostain syystä, mutta edelleenkään en tarvitse niihin lääkitystä.
Hymyilyttää, että vaatteeni eivät kiristä ihan niin paljoa kuin tammikuun alussa.
Tulokset 8 viikon Startista
Paino tippui aluksi nopeasti ja helposti.
Ensimmäisen kahden viikon jälkeen painoa oli lähtenyt 4kg, ja loppulukema seitsemän viikon jälkeen näyttää pysähtyneen kilon alemmas eli yhteensä -5kg.
Viisi kiloa pois pelkällä ravinnolla, kuten lupaus oli, joten ihan kiva.
– Hannes